Koirax.fi logo

Apua punkkeja!

*Sisältää mainoslinkkejä

 

Puutiaiset eli punkit ovat yleisiä Suomen luonnossa. Niitä löytyy Ahvenanmaalta lähtien aina Lappiin saakka. Usein punkit vaanivat erityisesti korkeissa ruohikoissa, josta ne pääsevät helposti tarttumaan ohikulkevien eläinten matkaan mukaan. Tyypillinen punkin uhri on jänis, peura tai koira. Punkit heräävät, kun päivien lämpötilat nousevat keväällä viiden asteen yläpuolelle. Punkkikausi alkaa tyypillisesti huhtikuusta ja jatkuu aina lokakuuhun saakka. Leutoina talvina punkkikausi voi olla tätä pidempi!

 

Miten suojata koira punkeilta

 

Erilaiset punkkien häätöön tarkoitetut loislääkkeet ovat tehokkain tapa suojautua punkkien välittämiltä taudeilta. Osa lääkkeistä tappaa koiraan kiinnittyneet punkit ja osalla lääkkeistä on lisäksi myös punkkeja häätävä vaikutus, jonka myötä punkkien kiinnittyminen koiraan estyy kokonaan. Punkkien torjuminen koiralta suojaa välillisesti myös ihmisiä punkkien aiheuttamilta harmeilta – oleilevathan ihmiset ja koirat usein lähekkäin.

Punkkien karkottamiseen on kehitetty erilaisia lääkevalmisteita:

    • Koiralle suun kautta annettava tabletti, ”punkkipilleri”, joka tappaa kerta-annoksena punkkeja joko kuukauden tai kolmen kuukauden ajan riippuen lääkkeestä.

    • Paikallisvaleluliuokset vaikuttavat noin neljän viikon ajan ja ne levitetään koiran iholle. Osa paikallisvaleluliuoksista karkottaa myös hyttysiä.

    • Lääkkeelliset punkkipannat vaikuttavat 6–8 kuukautta ja niitä pidetään koiran kaulassa koko ajan. Osa pannoista tulee poistaa, kun koira menee uimaan. Osa pannoista karkottaa myös hyttysiä.

On huomattava, että kaikki lääkkeet voivat harvinaisessa tapauksessa aiheuttaa haittavaikutuksia.

 

Miten punkki poistetaan koirasta turvallisesti

 

Kun punkki kiinnittyy koiran ihoon, se on vain muutaman millimetrin mittainen, ja usein punkin huomaa vasta, kun se on imenyt itsensä noin herneen kokoiseksi. Päivittäinen punkkisyyni ja jo kiinnittyneiden punkkien irrottaminen on tärkeä osa punkkivälitteisiltä taudeilta suojautumista.

Punkki poistetaan iholta tarttumalla punkkiin mahdollisimman läheltä ihoa ja pyörittämällä punkki irti. Helpoiten irrotus tapahtuu punkkipihtien tai punkkilasson avulla.

Ihoon voi jäädä pieni kohouma, joka häviää pois ajan kuluessa. Näppyä voi tarvittaessa puhdistaa kirvelemättömällä paikallisantiseptilla. Jos puremakohta tulehtuu, kannattaa olla yhteydessä eläinlääkäriin.

Jos punkin irroitus ei meinaa onnistua tai epäilet, onko kyseessä punkki laisinkaan, ota empimättä yhteys lähimpään eläinlääkäriisi.

 

Punkkien aiheuttamat taudit ja niiden toteaminen

 

Tärkeimmät punkkien koiriin levittämät taudit Suomessa ovat borrelioosi ja anaplasmoosi. Ne ovat bakteeritauteja, jotka voivat siirtyä koiraan punkista aikaisintaan noin vuorokauden kuluttua punkin kiinnittymisen jälkeen.

Sairauden toteaminen ja hoito on usein hankalaa, sillä oireet ovat moninaisia ja epäspesifisiä. Oireina voi esiintyä mm. kuumeilua, imusolmukkeiden suurenemista, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja ontumista, joita voi esiintyä myös monesta muusta syystä.

Oikea diagnoosi taudista saadaan oireiden ja verikokeessa todettavien vasta-aineiden perusteella.

 

Punkkivälitteisten tautien hoito

 

Hoitona punkkien levittämiin tauteihin on pitkä antibioottihoito. Hoito tehoaa sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa lemmikki saadaan hoitoon.

Näin suojaat koirasi punkkeja vastaan luonnollisesti ja lääkkeillä

Seuraavassa listattu punkkikarkoitteita, kuten purutabletteja, iholle laitettavia valeluliuoksia ja punkkipantoja. 

Katso alta lisätietoja valmisteista ja valitse omalle koirallesi sopivin.

AdTab purutabletit ovat reseptivapaita ja  tarkoitettu koiran kirppu- ja puutiaistartuntojen hoitoon. Kirppujen ja puutiaisten täytyy kiinnittyä isäntään ja aloittaa syöminen, jotta ne altistuvat vaikuttavalle aineelle. Vaikuttava aine on lotilaneeri. Ei alle 8 viikon ikäisille koiranpennuille eikä alle 1,3 kg painoisille koirille. Purutabletti vaikuttaa 1 kuukauden ajan ja paketissa on 3 tablettia. 

Saatavilla seuraavat vahvuudet:

  • 56 mg (koiran paino yli 1,3-2,5 kg) 33,78€
  • 112 mg (koiran paino yli 2,5-5,5 kg) 35,50€
  • 225 mg (koiran paino yli 5,5-11 kg) 38,03€ 
  • 450 mg (koiran paino yli 11-22 kg) 41,05€
  • 900 mg (koiran paino yli 22-45 kg) 49,12€
 
Olo-apteekilla kirjautunut kanta-asiakas saa alennusta tuotteista ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja! 
 

Reseptivapaa valmiste, käytetään koirien kirppu- ja puutiaistartuntojen hoitoon. Valmisteen vaikuttava aine on afoksolaneeri. Kirppujen ja puutiaisten on kiinnityttävä isäntäeläimeen ja aloitettava ravinnon imeminen, jotta ne altistuvat vaikuttavalle aineelle. Alle 8 viikon ikäisille koiranpennuille ja alle 2 kg painoisille koirille vain eläinlääkärin ohjeen mukaan. Purutabletti vaikuttaa 1 kuukauden ajan ja paketissa on 3 tablettia. 

Valmistetta annetaan koiran painon mukaisesti suun kautta seuraavanlaisesti:

Koiran paino 2-4 kg: 11 mg purutabletti 35,69€

Koiran paino > 4-10 kg: 28 mg purutabletti 40,18€

Koiran paino > 10-25 kg: 68 mg purutabletti 45,67€

Koiran paino > 25-50 kg: 136 mg purutabletti 51,70€

Yli 50 kg painaville koirille annetaan tarkoituksenmukainen yhdistelmä eri-/samanvahvuisia tabletteja.

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Ataxxa Vet on paikallisvaleluliuos koirille ulkoloistartuntojen hoitoon ja ehkäisyyn. Valmistetta ei saa käyttää kissoille eikä alle 7 viikon ikäisille koiranpennuille. Ataxxa toimii lisäksi hyttysten ja hietasääskien karkottamiseen.  Vaikuttava aine: IMIDAKLOPRIDIpermetriini.

Karkottava vaikutus Rhipicephalus sanguineus – ja Ixodes ricinus – puutiaisiin kestää neljä viikkoa ja Dermacentor reticulatus – puutiaisiin kolme viikkoa. Karkottava vaikutus Ixodes ricinus –puutiaisiin kestää kolme viikkoa.

Yhden hoitokerran karkotevaikutus (hyönteisten pistämisen esto) kestää Phlebotomus perniciosus -hietasääskeä vastaan kolme viikkoa ja Aedes aegypti –hyttysiä vastaan 7-14 päivää.

Vain paikallisvaleluun vahingoittumalle iholle.

Annostellaan paikallisesti niska/selän iholle koiran elopainokilojen mukaan.

Koirat enintään 4 kg: 200 mg/40 mg paikallisvaleluliuos 0,4 ml kerta-annospipetti 12,39€

Koirat yli 4-10 kg: 500 mg/100 mg paikallisvaleluliuos 1,0 ml kerta-annospipetti 13,87€

Koirat yli 10-25 kg: 1250 mg/250 mg paikallisvaleluliuos 2,5 ml kerta-annospipetti 14,99€

Koirat yli 25-40 kg: 2000 mg/400 mg paikallisvaleluliuos 4,0 ml kerta-annospipetti 17,99€

Yli 40 kg koirille pitää käyttää sopivaa yhdistelmää eri vahvuisista pipeteistä.

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Bayvantic Vet karkottaa ja tappaa puutiaiset ennen kuin ne ehtivät purra koiraa. Suojaa seuraavilta ulkoloisilta: punkki, kirppu, tietyt hyttyset, hietasääski, pistokärpänen. Ulkoloisia karkottava ja tappava vaikutus kestää jopa neljä viikkoa. Bayvantic vet on punkkilääke koiralle ja se sisältää kaksi vaikuttavaa ainetta: imidaklopridi ja permetriini. Ei alle 7 viikon ikäisille pennuille eikä saa käyttää kissoille. 

Annostellaan paikallisesti koiran niskan/selän iholle ja valmisteen vahvuus valitaan koiran painokilojen mukaan.

  • Koirat enintään 4 kg: 1 x 0,4 ml pipetti 49,72€
  • Koirat 4–10 kg: 1x 1,0 ml pipetti 55,72€
  • Koirat 10–25 kg: 1x 2,5 ml pipetti 57,54€
  • Koirat 25–40 kg 1x 4,0 ml pipetti 72,33€
  • Koirat 40-60 kg 1×6,0 ml pipetti 90,28€
  • Yli 60-kiloisille koirille tulee käyttää sopivaa pipettiyhdistelmää

 

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Vectra 3D on paikallisvaleluliuos koirien puutiais- (punkki) ja kirpputartuntojen ehkäisyyn ja hoitoon sekä hietasääskien, hyttysten ja pistokärpästen karkotukseen (pistoja estävä vaikutus). Vectra 3D -liuoksen vaikutus perustuu kolmeen vaikuttavaan aineeseen: dinotefuraaniin, pyriproksifeeniin ja permetriiniin. Ei saa käyttää alle 7 viikon ikäisille koiranpennuille, alle 1,5 kg painoisille koirille eikä lainkaan kissoille.

Liuos annostellaan terveelle (vahingoittumattomalle) iholle pakkausselosteen ohjeen mukaisesti

Sopiva vahvuus valitaan koiran painon mukaan seuraavasti:

  • Koirat enintään 1,5-4 kg: 1 kaadin 0,8 ml (44/3,9/317 mg) 35,94€
  • Koirat 4-10 kg: 1 kaadin 1,6 ml (87/7,7/635 mg) 39,93€
  • Koirat 10-25 kg: 1 kaadin 3,6 ml (196/17,4/1429 mg) 43,45€
  • Koirat 25-40 kg: 1 kaadin 4,7 ml (256/22,7/1865 mg) 51,59€
  • Koirat yli 40 kg: 1 kaadin 8,0 ml (436/38,7/3175 mg) 63,87€
  • Yhden annoksen vaikutus kestää yhden kuukauden ajan

 

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Frontline vet 100 mg/ml paikallisvaleluliuos on tarkoitettu koiran kirppujen ja puutiaisten häätöön ja ennaltaehkäisyyn sekä koiran väiveiden ja täiden häätöön. Frontline valmisteen vaikuttava aine on fiproniili. Koiralle tarkoitettuja Frontline-pipettejä ei saa käyttää kissalle. Neljä pakkauskokoa koiran painon mukaan. Pakkauksessa 4 pipettiä.

Annostellaan selän/niskan iholle, josta eläin ei pysty nuolla sitä pois.

  • 1 pipetti á 0,67 ml koiralle, joka painaa 5–10 kg 31,46€
  • 1 pipetti á 1,34 ml koiralle, joka painaa 10–20 kg 38,30€
  • 1 pipetti á 2, 68 ml koiralle, joka painaa 20–40 kg 46,17€

 

Eläimet eivät saa nuolla toisiaan hoidon jälkeen ja vältä tuotteen joutumista eläimen silmiin.

Kerta-annos suojelee kirppuja vastaan 4–5 viikkoa

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Seresto vet. -punkkipanta tarjoaa pitkävaikutteisen suojan. Valmisteella on 8 kuukautta kestävä puutiaisia (Ixodes ricinus, Rhipicephalus sanguineus, Dermacentor reticulatus) tappava vaikutus sekä puutiaisia karkottava ja puremista (Ixodes ricinus, Rhipicephalus sanguineus) ehkäisevä vaikutus. Panta tehoaa toukkiin, nymfeihin ja aikuisiin puutiaisiin. Valmistetta voidaan myös käyttää väivetartuntojen hoitoon sekä vähentämään koiran riskiä sairastua babesioosiin ja koiran ehrlichioosiin 7 kuukauden ajan. Se on on hajuton ja turvallinen sisäänrakennetun mekanisminsa ansiosta: panta katkeaa, jos se jää jumiin esimerkiksi puun oksaan.

Kaksi kokoa:

Seresto vet. 1,25 + 0,56 g panta kissoille ja koirille enintään 8 kg 67,55€
Seresto vet. 4,5 + 2,03 g panta koirille yli 8 kg 75,75€

Alennettu hinta kirjautuneelle kanta-asiakkaalle ja listatut hinnat ovat alennettuja hintoja!

Scalibor vet -panta on tarkoitettu koiran punkki- eli puutiaistartuntojen ennaltaehkäisyyn sekä hietasääskien hyttysten puremien estoon. Scalibor vet -pantaa voi käyttää 7 viikon iästä lähtien ja myös tiineillä tai imettävillä nartuilla. Valmisteen vaikuttava aine, deltametriini leviää koiran ihon pinnalla ja turkissa olevaan rasvaan.

Pantoja on kahta kokoa: 48 cm:n (49,48€) ja 65 cm:n (51,09€) pituiset pannat. Lyhyempi panta sopii pienille ja keskikokoisille koirille, iso panta on tarkoitettu suurikokoisille koirille. Ei saa käyttää kissoille.

Täysi vaikutus saavutetaan viikon kuluessa pannan asettamisesta ja teho kestää noin 5-6 kuukauden ajan.

Panta on irrotettava aina ennen koiran päästämistä uimaan, koska vaikuttava aine on haitallinen kaloille ja muille vesieliöille!

Välineet punkin poistoon

TRIX-punkkilasso on varma, nopea ja kivuton tapa poistaa punkit. 

  • Teho perustuu punkin yli, tiukasti lähelle ihoa asetettavaan kierrettävään lenkkiin ja 360 astetta kiertävään liikkeeseen
  • Punkkilasson muotoilu auttaa irrottamaan punkin sahalaitaisine imukärsineen kokonaisena.
  • Markkinoiden helpoin ja varmin keino saada punkki pois kokonaisena.

Punkkirauta on uusi ja helppo työväline punkkien oikeaoppiseen poistamiseen ihmisiltä ja eläimiltä Punkkiraudassa ei ole liikkuvia osia ja punkki vain nostetaan sillä pois ihosta.

Borrelioosia vastaan on nykyisin olemassa myös punkkirokote, joka estää borrelia-bakteerin siirtymisen koiraan. Perusimmunisointiin annetaan rokote kaksi kertaa kolmen viikon välein kevättalvella, ennen punkkikauden alkamista. Tehosterokote annetaan vuosittain. Rokotteen tehoa ei ole pystytty luotettavasti mittaamaan, sillä se ei nosta mitattavia vasta-aineita koirassa, vaan ehkäisee bakteerin siirtymistä koiraan. Rokote ei suojaa koiraa muilta punkkivälitteisiltä sairauksilta eikä estä punkkien kiinnittymistä. Kysy rokotteesta lisää eläinlääkäriltäsi!

 

Mikään punkkilääke ei ole sataprosenttisen suojaava, joten punkkisyyni on syytä tehdä lääkityksestä huolimatta koiralle joka päivä. Ilmaston lämmetessä uusia punkkilajeja ja punkkivälitteisiä sairauksia voi saapua Suomeen ja näin ollen eläinten punkkisuojaus on entistä tärkeämpää. Matkustavan lemmikin punkkisuojaus on todella tärkeää!

Lue lisää!

Koiran ensiapulaukku ja kotiapteekki

Koiran ensiapulaukku ja kotiapteekki - Näin varaudut hätätilanteisiin

Koiran ensiapulaukku ja kotiapteekki auttavat sinua toimimaan nopeasti hätätilanteissa. Lue, mitä tarvikkeita tarvitset ja kuinka varaudut loukkaantumisiin, haavoihin ja myrkytyksiin – helposti kotona tai matkalla!